On ihanaa, kun päivät pitenevät ja on aikaa viimein keskittyä myös kotiin. Hengähtää ihan kunnolla ja nauttia.
Kotona ei mikään ole muuttunut tai siirtynyt, paitsi nyt sohvan paikka välillä, mutta muutoin on rauhallista. Ainoat jutut, mitkä tasaisin väliajoin muuttuvat, ovat pienet asetelmat pöydillä, hyllyillä ja keittiössä. Mutta se tapahtuu itsestään, pakottamatta ja hieman siinä sivussa. Tämä onkin mainiointa – en pidä liian asetetuista ja tarkoista asetelmista, jotka ovat luotu vain siihen hetkeen näyttämään hyviltä. Minusta kodin pienien juttujen pitää toimia arjessa ja tukea toimivuutta. Ikään kuin kaikki oleellinen on käden ulottuvilla, mutta ei turhaa ja tarpeettomasti.
Erityyppisissä sisustuskuvissa ja inspiraation lähteissä näkee paljon erityyppisiä asetelmia kotiin ja muihinkin tiloihin. Itse miellän ja pidän keittiön runsaudesta – tuntuu kuin tulisi parempaa ruokaa. Jotenkin se ruokkii keittiössä häärätessä mieltäni ja saa “ruokasuoneni” sykkimään. Minulla on mausteet ja kaikki oleelliset vain käden ojentamisen päässä keittiössä ja heti saatavilla. Isommat jutut ja sellaiset tavarat, joita ei tarvitse päivittäin, ne ovat kaapeissa hyvässä tallessa – en tosin vakuuta kaappien olevan aina järjestyksessä…
Keittiö on siis meillä runsas, mutta muutoin en väliä hirmuisesti tavaroista ja pikkuisesta krääsästä seinillä tai pöydillä. Ehkäpä se johtunee myös meidän perheen miesvaltaisesta enemmistöstä…seura tekee kaltaisekseen varmaan. En vaan jaksa sitä pölyn määrää ja sen pyyhkimistä. Mutta viherkasvit taas ovat hieman ottaneet meillä liian suurta valtaa ja taidan olla hieman hamsteri niiden suhteen…
Mikäs sinun paheesi on? Tykkäätkö ripotella tavaroita, vaihtaa niiden paikkaa tai jotain muuta? Minulla ainakin tuo viherkasvihulluus laantuu tai sitten kokee notkahduksen aina näin “mullanvaihtoaikaan” keväisin. Joten sen pariin lähdenkin seuraavaksi! Muistakaa muuten ostaa viherkasveille oikeaa viherkasvimultaan, niin kukkaset pääsevät taas kasvamaan ja jaksavat seuraavaan kevättalveen.
Ihanaa Sunnuntaita!
K
Toi teidän keittiö on NIIN ihana <3 Voisin ottaa sen koska tahansa meille! Mä tykkään kanssa tarpeellisista jutuista, että on käden ulottuvilla, esim. öljyt, suola ja pippuri. Meille vaan kaipaisin lisää tasoja, joille tehdä asetelmia niistä käyttötavaroista. Haaveilu uudesta keittiöstä jatkukoon 🙂
Teidän keittiö on kyllä ihan mun ehdoton suosikki. Tykkään niistä laatikoista eri tasoilla. Ja musta vitriini jossa on astioita on kans ihana. Mä siivoan ihan älyttömästi, mutta sotken sitäkin enemmän. Ei tietysti auta, kun tekee töitä joka puolella taloa… On studiovaloa, piirustukset levällään ja kirjoja vinot pinot. En tosin ota stressiä asiasta 🙂
Ainoastaan se taimien järkky määrä keväisin on vähän ahdistava. Silti joka vuosi uudestaan 😀
Tykkään keittiöistä, joissa on paljon tarpeellista tavaraa ihan käden ulottuvilla, mutta omaan keittiööni en vain pysty sellaista laittamaan. Ehkä johtuu pienistä tiloista, ehkä vaan luonteesta. Tuollaiset luonnolliset asetelmat kyllä vaativat oman taitonsa, itsellä kun meinaa tulla liian asetellun näköisiä.
Teillä on kyllä niin kaunista <3