Issulan Talvi

Issulaan on tullut talvi. Ripaus ensilunta on satanut ja maisema näyttää satumaisen pehmeältä pienessä pakkasessa. Tämä on juuri SE hetki, jota odotan joka vuosi. Jokin asia tässä hetkessä on niin rauhoittavaa, ikään kuin lupa lopettaa kiireet, keskittyä takkapuiden kantamiseen ja touhuiluun talon sisällä. Tämän idyllin rikkoo vain jäätävä mökä ja sahan laulaminen…meillä on nääs kattoremontti!
Kattoremontti on ollut odotettu ja kesällä tehty katon tarkastus toi sen tosiasian esille, että peltikatto oli todellakin odotettua huonommassa kunnossa. Joten vaihtoehtoja ei ollut kamalasti.
Myöskin samalla kaivuri kävi tekemässä töitä ulkona. Talomme ympärille kaivettiin sadevesille salaojat ja ohjattiin kaatoja oikeaan suuntaan. Tämä on meille iso asia, että kaikki vesi talon ympäriltä ohjautuu oikeaan suuntaan – sekä kivijalan lähellä että katolla! Myös kauan aikaa piilossa ollut luonnonkivijalka kaivettiin esiin ja vanha hirsitalo nousi taas hieman esiin.

Kotona on pidetty myös pienimmän sairastupaa ja lähes kaikki viikon menot ja tapahtumat ovat saaneet jäädä. Ollaan tehty vain pakollinen. Mietin välillä, kuinka kylähulluna minua pidetään. Saatan huomata, että en juurikaan ole katsonut peiliin useaan päivään, suihkun jälkeen vetäisen ensimmäiset vaatteet niskaan ja varustukseen kaupassa saattaa kuulua puolison yöhousut. Huomaan myös kuinka kaikki julkiset tilanteen aiheuttavat painetta pukeutua, meikata ja edustaa…kai tälle juurikasvulle pitäisi tehdä myös jotain.
Olen huomannut myös kuinka suurta iloa tuokaan elämäni ensimmäinen lintulauta. Olemme aina asuneet paikoissa, jossa lintulaudan pitäminen ei ole ollut niin suosittua tai sitä ei ole katsottu hyvällä. Nyt minulla on viimein sellainen. Parasta meditaatiota on katsella, kuinka monta erilaista lintua käy syömässä päivän aikana; hömötiainen, talitiainen, sinitiainen, töyhtötiainen, punatulkut (voi kun niitä on ollut ikävä), käpytikka ja sitten se NÄRHI (jota pitää muistaa paheksua..opittu tapa vanhemmilta). Muistan kun tuhahdin nuorenna vanhempieni innolle seurata lintuja ja sille isäni loputtomalle innostukselle ja selostukselle “kuka nyt nyt syö ja mitä”….
Aika muuttaa ja kultaa asiat.

Nyt huomaan olevani samanlainen… Onneksi.
Ihanaa viikonvaihdetta!
Kati