Moikka!
Mitäs pidätte blogin uudesta lookista? Hieman piti saada jotain raikkautta, mutta muutaman “kirosanan” ja kompastelun jälkeen alkoi taas onnistua. Aina ehtii unohtaa ne wordpressin kikkakolmoset edelliseltä kerralta.
Tämä on muuten jokavuotinen juttu, että pääsiäisen korvilla blogin ulkoasu kokee muutosta! Jotenkin siirtyy kevätaikaan..
Muutaman päivän breikki arjesta tulee kyllä tarpeeseen!
Tulossa on paljon ruoka & mökkijuttuja (Issula) ja sitten on ihana käydä vähän lasten kanssa touhuilemassa – siksi otettiin pari irtopäivääkin ensiviikolta vapaaksi koulusta. Mutta ennen kaikkea mahtavaa, että pääsen kunnolla kokkailemaan kaikenlaista. Päässä siis pyörii kaikenlaisia ruokajuttuja ja suunnitelmia. Arkena kun meillä eivät kaikki istu samaan aikaan ruokapöydässä, joten otan tästä perhelomasta kaiken irti sen suhteen.
Ja aivan varmasti Issulan leivinuunissa taas paistuu jotain leipien lisäksi.
Ajattelin, että jos tässä ihan pyöräyttäisi pizzat uunissa! Mutta muuten, kyllä juhlapyhät ovat minulle ruoan suhteen “pyhiä”!
Hitaasti ja nautiskellen syödään!
Tänä vuonna aion herkutella perheeni kanssa gluteenittomasti:
Marinoida munia viinietikassa (on muuten törkeän hyviä ja ensimmäinen satsi on tekeillä)!!
Pöydässä aloitetaan Toast Skågenilla (en voi elää ilman tätä)
Viikunasalaattia (aah..ostin kuorman tuoreita viikunoita, joita syödään varmaan viikko)
Juustopöytä + itse leivottua pataleipää & Tapaksia
Täytetyt kanarullat & pitkään paahtunut paisti ..meillä ei lammas uppoa..
Uunijuurekset
Liekittää & karamellisoida päärynöitä ja tarjoilla ne marenkisen jäätelön kera suolaisella kinuskilla
Kaiken kruunaa kahvin kanssa maailman ihanin suklaakakku, joka pilkistelee tuolla yläkuvassa!! Se on suussa sulava taivas!!!
Kaikkea ei todellakaan syödä kerralla ja yleensä lihat paistan hitaasti yön aikana uunissa, mutta on kiva funtsia kaikkea, niin tulee tehtyäkin.
Mutta mitä teillä herkutellaan vai menettekö valmiiseen pöytään??
Ihanaista piiiiiiitkää viikonloppua!
P&L
K
PS. Ja kaikkiin kommentteihin lupaan myös vastailla 🙂
Oi mikä ihana menu ja kiva että löysin tieni blogiisi vihdoin😊
Kiitos ja kiva, kun löysit tänne!! Tervetuloa!
Aivan ihana uusi ulkoasu, juurikin raikas <3 Meillä herkutellaan pääsiäisenä sillä, mitä tekee mieli 🙂 Aion ottaa pääsiäisen loman kannalta ja omaan rentoutumiseeni ei kuulu keittiössä hääriminen. Tosin sitruunajuustokakun ajattelin tehdä, se jääköön ainoaksi suunnitelluksi jutuksi 🙂 Ihanaa pääsiäistä teille <3
Kiitos ja ihanaa, kun tykkäät. Kerrankin tuntuu, että ulkoasu toimii ja siinä ei ole jotain teknistä hässäkkää koko ajan!!