En usein tai koskaan kirjoita mitään henkilökohtaista, mutta nyt tuntui siltä.
“Mitäs se siellä nyt valittaa? Siisti koti ja nurkat kohdillaan”…mutta totuus on toinen useasti – blogit näyttävät useimmiten vain sen kauniin pinnan, jonka alla on paljon syvää..
Syksy tuntuu tunkevan huminalla päälle: kalenterit täyttyvät; töistä, työmatkoista, lasten menoista. Päivät alkavat aamulla klo 5. ja puoliso on aloittanut jälleen “maailman kiertueen” töiden merkeissä – tässä se seuraavat 5kk meneekin puoittain auto-ohjelmoituna tähtäämään aina seuravaan projektiin ja mahdolliseen haasteeseen, joka voi olla se ylitsepääsemätön. Eli meille on tullut syksy, vaikka ulkona paistaa aurinko. On asennoiduttava henkisesti ylittämään jälleen se mahdoton ja pitkä talvi. Varsinkin tiedostaessani sen tosi seikan, että tämä tuleva ei ole yhtään sen helpompi kuin edellinenkään – jopa haasteellisempi.
Olemme miettineet palkata meille avuksi ulkopuolista lastenhoitoapua, joka olisi myös kotiaskareissa tarpeen. Koen kuitenkin itsessäni mahdotonta syyllisyyttä äitinä, etten olisi lapsille täällä saatavilla tai ottamassa pienimmän riemun kiljahduksia vastaan tarhapäivän jälkeen. En osaa päästää irti ja se, ettei hallitse kaikkea heti on valitettavan hirveää! Kai se projektipäällikön rooli tulee tähän kotielämäänkin täysillä – tai onhan se ollut läsnä aina. “Tehot irti — Maksoi mitä maksoi”… Kun kaikki on järjestyksessä kotona, niin kaikki on helppo pitää kunnossa muuallakin – Koti on se vaikeampi yhtälö.
Kaikkea ei kuitenkaan saa, eikä voi. Huolia, joita ei saa pois “järjestämällä” – siivoushullu siivoaa ja järjestää myös mieltään jatkuvasti. Näin pysyt varmana ja selkeänä. “On se niin tehokas” kuulee usein sanottava, jopa pienellä ivan sävyllä…
Se, ettei voi varautua siihen, kun/jos lapsella todetaan diabetes tai jos itse joutuu äkillisiin toimenpiteisiin – kaikkea ei vaan voi “järjestää” tai ennakoida. Välillä on otettava se vastaan, mitä on ja saa. Oltava kiitollinen pienestäkin hetkestä, joka ei ole aina juhlaa. Luutaa täytyy heiluttaa joskus toiseenkin suuntaan. Katsottava, mitä on heittänyt pois.
En halua lapseni muistavat minut äitinä, joka optimoi jokaisen hyödyn minuutista. En halua, että lapseni tekee poissaollessani kotitöitä (siivoaa, tiskaa, pyykkää, yms…) siinä pelossa ja tilassa, että äidillä olisi hieman kevyempi asenne kotiin tulessa.
Lapset ovat erinnomainen sielunpeili – Tänään se ei todellakaan näyttänyt itsestäni parasta kuvaa, joka on todella hävettävää myöntää….
P&L
K
P.S. Habitaren pääsylippujen arvonta on yhä käynnissä, joten käy kurkaan ja osallistumassa täällä!
Voimia arkeen. Jos tarvitsette lastenhoitoapua niin ehdottomasti ota sitä. Itselläsi on kevyempi olla. Jaksamista arkeen.
Oli hyvä kirjoitus – aito ja rehellinen. Näitähän me moni mietimme.. Meillä on kyllä koti repsottanut.. Olen ajatellut löysätä siitä mistä voi. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä olemme myös tutustuneet kaupan eines-hyllyyn. Jostain vaan on löysättävä. Olemme ajatelleet, että tärkeintä on aika, ja sitä “voi ostaa” ostamalla edes joskus puolivalmisteita. Ja kummasti siihen imuroimattomuuteenkin tottuu. Aiemmin järjestelin tavaroita joka päivä, nyt en enää jaksa. Ehkä se näin pienten lasten kanssa olisi ihan tuhoon tuomittu ajatus – heidän ollessa isompia jaksan toivottavasti siivotakin taas enemmän, kun tiedän, etteivät he heti levitä kaikkea taas pitkin poikin! 🙂 Voimia arkeen ja aikatauluihin!
Kuulostaa niin tutulta monen arjessa. Päivän tunnit eivät vain tunnu riittävän. Välillä sitä nipistää aikaa ihan väärästäkin paikasta.
Tsemppiä sinnekin tähän alkavaan syksyyn ja muistetaan hei välillä vähän relatakin <3
Tsemppiä sinne! Just tänään mietin, että mitenhän tää syksy taas menee, kun on niin kiireinen arki tiedossa! Näyttäisi siltä, että ainoa vapaa päivä olisi PE ilta. Huh! Saas nähdä!
… niin ja siis ihan samanlainen siivoushullu olen! Pitää olla tavarat järjestyksessä kaapeissakin.
Voi, paljon voimia arkeen! Tämä kirjoitus osui ja upposi. Teemme miehen kanssa molemmat paljon töitä, eikä meillä ole isovanhempia lähellä hoitoapuna. Ja sitten vielä halutaan kuitenkin pitää kiinni molempien harrastuksista, tuntuu hullulta käyttää aikaa omaan blogiin, mutta siitä saan toisaalta niin paljon iloa arkeen.