Usein arki kaataa alleen ja unohtuu ne tärkeimmät asiat. Etenkin näitä kiireisimpiä ruuhkavuosia elettäessä pienikin asia ja positiivinen teko voi pelastaa päivän sekä antaa energiaa pitkälle tulevaisuuteen. Olemme kaikki erilaisia ulkoisesti, mutta kaikki kaipaamme aina silloin tällöin taputusta selkään ja “henkisiä yläfemmoja”.
Doven kanssa pääsinkin kehumaan ja korostamaan meidän jokaisen kauneutta – olimme sitten millaisia ulkoisesti tahansa, se mikä loistaa sisällä on tärkeintä. Ja luulenpa, että nyt tiedän mistä puhun. Etenkin Dove haluaa painottaa mainoksissaan oman kauneuden ja naiseuden hyväksymistä juuri omana itsenään. Kukaan muu ei voi olla sinä tai korvata sinua!
Kun itse katsoin puoli vuotta sitten peiliin, en enää tunnistanut itseäni. En myöskään tunnistanut tai pystynyt mitenkään summaamaan, miksi näin oli käynyt. Olin hukannut “senkatin” jossain matkalla, kun tavoittelin jotain, joka ei ollut minua. Päätinkin, että minun on eheytettävä itseni sisältä, ennen kuin voin olla myös ulkoiseen minääni tyytyväinen. Minun ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa, koska voin olla vain minä.
On rikkaus, että olemme erilaisia. Dove onkin mainoskampanjoissaan käyttänyt malleina naisia, joihin voimme kaikki samaistua. Olemme kaikki kauniita omalla tavallamme, niinpä minulle oli oikein mieluisaa osallistua tähän kehumiskampanjaan. Kehuja ei kannata pantata ja ne ovat ilmaisia. Pieni kaunis sana tai ele voi pelastaa toisen todella huonon päivän.
En ole juurikaan saanut negatiivista palautetta blogiini. 99% kaikki on ollut positiivista ja tsemppaavaa. En varmasti muuten olisi bloggaamista jaksanut viimeiset seitsemän vuotta. Iso osa tätä blogistaniaa onkin mielettömän hienot kollegat, jotka tuovat aina positiivisuudella suolaa niin tähän harmaaseen arkeen. Joidenkin tyyppien kanssa vaan tulee yhteys, jossa ollaan samalla tasolla. Se ei ole selitettävissä. Viime aikoina olen kamppailut itseni kanssa todella paljon ja oman itsetunnon kasaaminen on ollut todella vaikeaa. Onkin ollut sanomattoman hienoa huomata, että joku ojentaa sinulle vilpittömästi käden jostain ja kannattelee positiivisuudella.
Meitä bloggaajia on myös erilaisia ja meillä jokaisella on oma tapamme kertoa asioita. Voisin nimetä tähän varmasti moni kymmenpäisen joukon, mutta päätin nostaa pari hurmaavaa tyyppiä ja ystävää kehujeni kohteeksi. Meitä yhdistää tietysti ruuhkavuodet, äitiys, lapset, pyykkivuoret, unelmointi valmiista illallisesta ja itsestään kaappeihin löytävistä pyykeistä.
Kiitos siis ihanat Voikukkapelto ja Toukokuun Tyttö, kun olette olemassa 🙂
Neiti Voikukkapeltoon olen tutustunut blogin kautta ja hän on ollut aina “luottopakki” myös sekä sellainen tyyppi, joka pitää jalat maanpinnalla. Olemme reissanneet ja tehneet kaikenlaista yhdessä, mutta aina on ollut hauskaa. Voikukkapelto blogi on myös elämää makusteleva ja ihana seurata vanhan asemarakennuksen remonttia. Jaksan ihailla blogin kuvia ja estetiikkaa loputtomiin.
Toukokuun Tyttö blogia olen seurannut aina. Hanna kertookin blogissaan perheen elämästä ja kodeista kahden maan välillä. Välillä se on helppoa ja välillä taas ei. Meitä yhdistää etenkin tämä “ruuhkavuodet” lapsiperheessä käsite. Kun itse uin syvissä vesissä ja ei ollut valoa tunnelissa, silloin Hanna otti yhteyttä. Olimme toki tienneet toisemme ja seuranneet toisiamme, mutta jotenkin Hanna kyllä tajusi ihanasti minun tilanteeni ja osasi vilpittömästi valita oikeat sanat. Joskus voi vaan sielunsisaruuden tuntea rivien välistä. Kiitos siitä, että olet! Olet ihana!!
Nyt haastankin teidän lukijani kehumaan lempiblogeja tuohon alapuolelle kommettiboksiin! Mikä bloggari tai bloggarit sinua sykähdyttää ja miksi? Jokainen päivä ja hetki on mahdollisuus kehua ystävää, kollegaa tai ketä tahansa! Kenen päivää haluat piristää??!
Iloa &Valoa!!
Kati