“kaupallinen yhteistyö COVER STORY PAINT´
Meillä on edelleen tuo eteisen remontti kesken..ikuisuusprojekti. Olen yrittänyt kuitenkin sietää aiempaa portaikkoon valitsemaani hyvin tummaa maalia, joka “juu on ihan kiva”…mutta jokin siinä ei ollut kohdallaan ja se ei mielestäni sopinut talon tunnelmaan. Halusin jotain keveämpää, valoisampaa…
Maailman kaunein sävy
kaupallinen yhteistyö Cover Story Paint
Uusi Maalipinta
Eteinen on talomme “pimein” osa ennen tulevaa kuistin remonttia, joten mitä enemmän katsoin tumman vihreää maalipintaa, sitä enemmän se minua ärsytti. Tuntui, että se syö kaiken.. paitsi valon, niin myös energian.
Etenkin talvella, jolloin eteiseen ei tule mitään muuta valoa kuin kattolampusta tuleva valo, ei myöskään tumma maali päässyt oikeuksiinsa. Tila oli kertakaikkisen synkkä.
Tässä tila ennen uutta maalia.
Olin jo aiemmin tehnyt mysteerisen maalisotkusekoituksen ja ihastuin kovasti salvian sävyisiin portaisiin, joten hain myös seinään jotain ihanasti yhtä raikasta. Seinäpaneelit olivat talon toisesta osasta aiemmin purettuja ja yritimme säästää ne kierrätysmielessä – joten ne päätyivät tähän portaikon seinäksi. Kuitenkin niiden alkuperäistä petsipintaa ei voinut pelastaa ja putsata, joten päädyin maalaamaan ne. Liian tumma maali oli virhe, joka piti saada piiloon.
Kun sain mahdollisuuden valita sävyn Cover Storyn kuratoiduista ajattomista värisävyistä, valitsin heti Agatha sävyn, joka on kevyt, aavistuksen vaaleampi salvian sävy kuin portaissa.
Agatha on vihertävän harmaa, joka sopii kaikkialle. Luottosävy, näin voisi sanoa.
Sävy sopii sekä tehosteeksi tai sitten sillä voi maalata myös koko tilan katosta lattiaan. Vaikka maali onkin mattapintainen, heijastaa se silti valoa ja antaa kauniin puuterimaisen tunnelman – maalipinta on kestävä ja sitä voi huoletta pyyhkiä. Tämäkin on tullut jo testattua.
Kaikki Cover Storyn maalisävyt on testattu pohjoisen valon sävyssä ja joten ei tule sävyn valinnoissa ikäviä yllätyksiä. Jos emmit sävyjä ja et osaa päättää, Cover Storyltä saa myös tilattua A4 kokoisia oikean sävyn mukaisia malleja, joita voi asetella seinään nähtäville. Näin ollen näkee, että sopiiko sävy tilaan ja kyseisen huoneen tunnelmaan.
Ennen kaikkea minulle, vanhan talon remontoijalle, on tärkeää maalien luonnonmukaisuus! Cover Story Paint ei sisällä muovia, vaan on 100% muoviton, hengittävä, VOC-vapaa ja hajuton sisämaali.
Ja tämä kyllä pitää paikkansa – maali on myös maalaajaystävällinen.
Joten maalaamaan…
Aluksi piti tietenkin saada tumma sävy mahdollisimman piiloon, joten seinä piti pohjamaalata.
Maalasin seinän Cover Story puhtaanvalkoisella Primerillä. Tätä maalia täytyy kehua ja jo yksi kerros teki ihmeitä!
Maalaaminen sujui myös nopeasti, koska kaikki välineet toimivat kuin unelma. Sudit oli helppo pestä ja maali oli kivalla tavalla käsiteltävää. Edes minä en saanut sotkua aikaiseksi!
Tämän jälkeen jännitti vetää pintamaali…ja kas näin:
Lopputulos…
Maalaamisesta on nyt hieman yli kuukausi aikaa ja olen edelleen tosi tyytyväinen sävyyn! Maalasin pintamaalilla seinän pariin otteeseen ja varmaan jo yksi kerta olisi riittänyt, koska maali on erittäin pigmettistä. Cover Story Agatha maalia jäi vielä puolet jäljelle, joten taidan maalata sillä myös erään toisen huoneen lisäksi. Uskon, että maali riittää hyvin..
Rakastan mattapintaisia maaleja, mutta niiden pinta on herkkä. Ensimmäistä kertaa voin sanoa, että Cover Storyjen mattamainen pinta kestää! Myös lapsiperheen menoa – eli ei tarvitse olla huolissaan sormenjäljistä.
Issulan vanhojen portaiden kaide pääsi viimein paikoilleen ja täytyy sanoa, että se on kukkanen kakun päälle!
Vain mitä? Kivaa viikkoa sinne!
K