Syksyn tullen alkaa sisustussormea kutittaa ja innoissani olen viime aikoina sellannut useamman merkin syyskuvastoja. Svanefors Syksy 2015 on ollut iloinen yllätys ja Suomen agentuurin kanssa juttelinkin, että mallisto on todella kiva ja raikas.
Olen aina pitänyt Svaneforsin tuotteita erittäin laadukkaina ja viimeisin mattohankintani onkin Svaneneforsin matto – voitte käydä kurkkaan postauksen täältä. Tämän maton hankintaa en kadu ja se on ollut ihana kettiössä. Juuri sopivasti räsymaton ulkonäköä modernisti ja lisäksi helppo pitää puhtaana – etenkin kolmen pienen pojan kanssa.
Tulevan syksyn Svanefors- mallisto 2015 on saanut vaikutteita sekä väriä eri kulttuureista, idän mystiikasta, mausteista, mutta myös esillä ovat vahvasti näkyvillä nyt niin suositut Retro ja Art Deco. Kuoseja ja värejä löytyy niitä rakastaville, mutta myös hillittympiä kuvioita sekä värejä. Upeat sisustustyynyt tuovat piristystä ja jujua selkeäänkin tai minimalistiseen sisustusmakuun.
Minua kutittaa jo nähdä etenkin matot (onko kenellekkään yllätys??) ja muutaman tyynynkin sieltä voisin napata tuomaan väriä!
Käykää kurkkimassa kuvastoa ja katsomassa löytyykö teidän läheltä Svaneforsin jälleenmyyjää! Kertokaa pois mikä on teidän suosikki tuote??
Perjantai-illan iloa!
Viikonloppuan aletaan Arpomaan;)
P&L
K
Blogipostaus tehty yhdessä Svaneforsin kanssa.