Ihan eka superkiitokset kommenteista ja palautteista, mitä olen teiltä nyt tämän uuden blogivuoden aikana saanut! Aina olen saanut teiltä rakentavaa kommenttia ja inspispalautetta postauksistani!! Mutta yksi postaus on ollut yli muiden ja olen saanut siitä palautetta, kysymyksiä ja inspiraatiokiitosta ihan hirmusti niin blogissa kuin emaililla. Edelleen saa laittaa ja autan/vastaan ihan jokaiseen tähän liittyvään.
No mistä on kyse?? Tietysti meidän eteisen muutoksesta. Se mitä teimme eteisessä usean vuoden turhautumisen jälkeen oli, että rakensimme (mies rakensi) avoportaiden alle säilytystilan. Tämä tämä tapahtui viime keväänä ja ko. postaukseen pääset tästä(klik)!
Miltä tila näyttää nyt, tulee tässä ja mukana myös muutama kuva tuon “kopperon” sisältäkin!!
Tämä “kopperoni” on fiksuin remppamme, mitä on tehty! Ikinä ei enää äärettömän hankalaan avoporrastilaa, johon kerääntyy kaikki turha! Yritin niin saada sitä toimivaksi ja kauniiksi katsella…. Aiemmasta postauksesta näet myös kuvasta, miltä tilan ilme näytti aiemmin. Nyt tämä paikka on ihanan valoisa ja olen päivä päivältä ollut tyytyväisempi tähän ratkaisuun. Puolen vuoden jälkeen voin todeta ratkaisun toimivan todella hyvin.
Säilytämme siellä: urheilukamaa, kausivarusteet, matkalaukut, kierrätyspussit ja ihan takana ovat joulukoristeet laatikoissa. Eli kaikki on järjestyksessä – moni on sanonut, että on kivan näköinen näin, mutta onko toimiva sisältä. Se toimii, kun siellä on tavarat järjetyksessä:)
Osa lukijoistani on kysellyt myös “teknisempää neuvoa”, joten siksi myös sisäpuolen kuvaa – en nyt ole vielä maalannut sitä sisältä valkoiseksi, mutta tässä kuvia yllä. Runko kaapille tehtiin muutamasta väliseinärungoksi tarkoitetusta “puusta” ja se kiinnitettiin lattiaan lujalla rakennusliimalla. Ei siis naulattu, koska meillä on vesikiertoinen lattialämmitys. Sitten se vuorattiin Lopellan Karhe-paneelilla. Meillä tuota samaa paneelia on muuallakin talossa, joten oli siksi luonnollinen valinta. Tekemiseen meni 2 pvää ja ovi tilattiin samaan sarjaan kuin meillä on muutkin väliovet. Kokonaisuudessaan käytetty budjetti oli n.400 eur tälle ja siitä kallein oli tuo ovi (umpipuinen ovi).
Mikäli tulee edelleen kyssäreitä, niin tänne vaan. Täysin mittatarkkoihin kysymyksiin tarvitsen “insinöörin” vastaukset:)
Ihanaa Wiikonloppua ja seuraavaksi aletaan arpomaan ja sehän liittyy….mattoihin..:)!
Stay on Tune!
Here are some photos and status “update” regrading our lobby. The stairs and the space below used to be “an open concept solution”, but it never worked as we wanted it to work – always messy, dusty and dark. So 6 months after little renovation, we’re still happy that we made this change and a little walk-in closet is SO needed:) You can find the old view by clicking HERE🙂
Have a lovely weekend!
P&L
k
Todella onnistunut muutos, toimiva ja tyylikäs!
Tuo on kyllä hieno. Meilläkin ollut sama homma suunnitelmissa jo liki 10 v, pari vuotta aktiivisemmin. Meillä lisätyötä teettää avoportaat, jotka pitäisi ensin saada näppärästi umpeen sekä maaliin (nyt mäntyä, kellertävää, kamalaa…). Juurikin tuo lisätyö ei aktivoi miestäni rakennuspuuhiin, vaikka komeron suhteen suunnitelmat onkin jo valmiina.
Aivan ihania kuvia <3 <3
No eipä ole ihme, että tämä on ollut inspiroivin postaus. Ihanan näköistä ♡♡
Kivaa viikonloppua!