Olen katsellut lintuja, kun ne tuulessa antavat itsensä leijalla…luottavat siipien kantavan. Samalla tavalla olen itsekin oppinut heittäytymään. En ihan vielä täysin, mutta nyt tiedän ettei tule mitään niin sietämätöntä, ettei siitä selviäisi.

Vuosi sitten aloin herätä siihen, että olin pelkkä ihmisraunio ja surkuhupaisesti kaukana siitä, mitä halusin tehdä. Nyt vuotta myöhemmin tiedän kölin alta vedettynä, ettei niin tarvitse tämän elämän mennä – ei tarvitse hyväksyä ja jäädä odottamaan omaa onneaan. Voi heittäytyä ja antaa välillä siipien kantaa ja luottaa “tuuleen”.

Vaikka meidän perheen elämä on edelleen yhtä “yllätysmunaa”, niin olen vahvempi kestämään ne kuhmut tiessä. Niin huvittavalta kun kuulostaa, niin tiedän mitä perheessäni tapahtuu, mitä lapsilleni kuuluu ja ketkä ovat ystäviäni. Vuosi sitten näin ei ollut. Olin pelkkä sivustakatsoja.

Vajaa vuosi on kulunut sairastumisestani ja hyvin vakavasta burnoutista. Aukasin sieluni ja tilanteeni tässä postauksessa. Tuo blogipostaus muutti elämäni kirjaimellisesti. En voi tarpeeksi korostaa tai ihmetellä sitä, mitä kaikkea siitä seurasi. Se oli myös todella pelottavaa – tuleeko minusta nyt kylähullu, tai miten ihmiset katsovat minua? Mitä he näkevät?

Pelkästään fyysiset oireeni veivät reunalle. Rytmihäiriöt ja unettomuus ovat paha yhdistelmä.

Psyykkisiä oireita työstin pidempään ja edelleen täytyy puntaroida jokaista askelta. Kun viimein uskalsin ja päästin ulos mölyt ja omat heikkouteni, niin aloin nähdä myös vahvuudet. Huusin yksin välillä ja sanoin jopa maailmankaikkeudelle ääneen, että mitä se minusta oikein haluaa…

Yllättäen ja vähitellen asiat alkoivat järjestyä. Oikeita ihmisiä löytyi vierelleni tukemaan ja vastavuoroisesti pystyin antamaan myös itsestäni. Sain myös takaisin myös kauan hukassa olleen itsekunnioitukseni ja arvostan suuresti sitä, mitä olen oppinut elämän varrella. En pelkästään loputtomilla luennoilla, vaan lähinnä toisilta ihmisiltä. Nyt on hyvä olla.

Kun elämä antaa sitruunoita, niin tee niistä mehua. Näin se vain menee.

En todellakaan ole mikään Zeniläisyyden perikuva ja sellaista minusta ei tule. Olen vieläkin vaiheessa, että pidän puoliani itseäni vastaan. Mutta huomaan ärsyyntyväni asioista ja ihmisistä, etenkin niistä jotka arvostelevat toisten elämää ja tapaa tehdä. Muistetaan, että kaikilla meillä on oma juttumme.

En pidä kynttilää vakan alla, en myöskään piilota onneani, jos minulla sellainen on. Etenkin hermostun, jos sanotaan “viisas vaikenee”…hölynpölyä! En siedä sitä, että elämän epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuudesta vaietaan. Tilanneälykkyys on taas toinen juttu ja sitä arvostan suuresti.

Nautin suuresti kuunnella toisia ja huomaan olevani vapaa surusta, sekä siitä pelosta etten näe enää ympärilleni. Nyt näen paremmin kuin koskaan. Elän ja nautin asioista paremmin kuin koskaan. Elämä ei enää vilistä ohi.

Olen aina ollut huikean onnellinen toisten onnistumisista ja kannustanut, mutta minulle on ollut vaikeaa iloita omista hyvistä hetkistä. Esimerkiksi kun täydellinen kakku ei ole sittenkään tarpeeksi täydellinen. Nyt yritän jokainen päivä kertoa itselleni, miten hyvin meni! Ei se ole pahasta välillä taputtaa itseään olkapäälle.

Muistakaa, ettei kukaan voi määritellä “sinua”. Oikeasti voi olla juuri sellainen kuin olet – ei ole määrettä tai muottia, mikä mukaan on soveliasta elää. Olen miettinyt paljon itseäni ja myös suhdetta omiin määritelmiin, joita olen joskus asettanut. Myös tämän blogini suhteen. En enää voi sanoa, että blogi on pelkästään sisustusta, vaikka ehkä painopiste onkin siellä. En tiedä, että mikä lukijoitani kiinnostaa, niin kysynkin suoraa. Kerro mistä haluaisit kuulla täällä?

Itseni näen nykyään jonkin sortin “keittiönoitana” ja myös aika kätevänä nikkaroijana. Joskus menen sieltä mistä aita on matalin ja joskus saatan ahertaa pitkäänkin asioiden parissa. Mutta yhtäkaikki -pääasia, että se tekee onnelliseksi.

Tästä päivästä eteenpäin päivät alkavat lyhentyä ja luonto taipuu talveen. Minulla paljon ideoita, diy-juttuja ja mennään myös vaikka keittiön kautta! Joulua odotan taas pitkästä aikaa innolla – en inholla.

Tänään saan  taas mieheni kotiin kahden viikon jälkeen ja ajattelin tehdä hyvää ruokaa sekä nauttia takkatulesta (vaikka savutin koko talon aamulla).

Ihanaa viikonloppua ja muistakaa rakastaa, sekä taputtaa itseänne olalle <3 Olette täydellisiä juuri näin! Elämä jatkuu.

Rakkaudella,

K