Kotona

Moikka ja Kivaa Uutta Vuotta kaikille!

Joulu sekä vuoden vaihde tuli ja meni. Olimme perheen kanssa reissun päällä ja spämmäsinkin Instaan kuvia reissusta oikein huolella.

Sen jälkeen onkin ollut aikamoinen vauhti päällä ja en ole aikaisemmin ehtinyt kameraan tarttumaan. Välillä sitä miettii, kenelle tätä elämää elää ja suorittaa, koska kaikki oikea on jäänyt viimeaikoina taka-alalle.

Mutta..iloa toin reissusta mukanani (kokonaista kaksi kappaletta)!!

Innostuin näistä kahdesta matosta niin, että ne oli saatava mukaan. En koskaan ostele reissusta vaatteita tai kenkiä, mutta mattomarkkinoille minua ei kannata vielä.. tulos voi olla se, että niitä lähtee mukaan useampi, Tällä kertaa kuitenkin vain kaksi:)!

Ostin nämä Issulaan sillä silmällä, että remontti valmistuu joskus. Nämä on mitoitettu sinne tiettyihin tiloihin. Issulan rempasta ja vaiheista muuten voit lukea täältä!

No, mutta mattoja oli pakko kokeilla keittiöönkin ja hauskalla tavalla ne tekee ihan eri fiiliksen tilaan! Kumpi sopii paremmin?? Voihan olla, että jompi kumpi näistä matoista jää tänne ja seuraavan kerran kun mies lähtee työreissuun jälleen, pakkaan  hänelle mukaan tyhjän matkalaukun …. (??!)

Nyt sitten ruokahommiin ja luvassa on kunnon pataruokaa – sisältäen paljon chiliä sekä valkosipulia!

 Koti on muutenkin kuoritunut jotenkin liiallisesta talvitunnelmasta, vaikka joulua meillä ei edes koristeltu. Minulla ainakin näin keväisin iskee hirmuinen krääsän “poisheitto” kausi.

Mukavaa viikkoa! Yritänpä päästä tänne oman blogi ääreen jatkossa useammin.

P&L

K

Instagram